Linjasaneeraus

Linjasaneeraus eli putkiremontti on ajankohtainen, kun taloyhtiö alkaa olla 50 vuoden ikäinen. Märkätilojen saneeraus on aiheellista 25 vuoden välein.

Linjasaneerausten yhteydessä taloyhtiö voidaan modernisoida esimerkiksi ottamalla tarpeettomat kylmäkellarit parempaan käyttöön, lisäämällä talon automaatiota, vaihtamalla vesimittarit etäluettaviksi ja rakentamalla sähköautojen latauspisteitä.

Perinpohjainen suunnittelu tehostaa linjasaneerausta

Olemme tehneet linjasaneeraussuunnitelmia vuosien varrella satoihin kohteisiin. Ammattitaitomme perustuu kaiken kattavaan kohdetuntemukseen, sillä valvojamme ovat valvoneet mitä erilaisimpia työmaita ja suunnittelijamme ovat suunnitelleet kaiken kokoisia ja kaiken nähneitä kohteita. Meistä kenet tahansa voi heittää työmaalle ja homma tulee hoidetuksi. 

20 hengen tiimimme on tiukasti linjasaneerausten ytimessä, sillä ne ovat pääpalveluitamme. Meiltä löytyy jokaiselle aina tuuraaja, eikä projekti koskaan pysähdy siksi, että valvoja tai suunnittelija estyisi tekemästä työtään.

Suunnittelemme projektit perusteellisesti. Olemme tunnettuja siitä, että työselityksemme on niin kattava, että urakoitsijan teettämien lisätöiden – eli lisälaskettavien töiden – määrä on minimaalinen. Otamme kaikki mahdolliset skenaariot huomioon jo suunnitteluvaiheessa, emmekä vasta sitten, kun työt on jo aloitettu. Tämä vähentää asiakkaan stressiä kustannusten paisumisesta ja helpottaa koko projektin suunnittelua.

Meiltä saa koko linjasaneerauksen suunnittelupaketin. Palvelumme kattaa kaiken LVI-, sähkö-, rakenne- ja pääsuunnittelusta valvontaan ja projektin koordinointiin. Luotamme pitkäaikaisiin arkkitehtisuunnittelun kumppaneihimme ja jokainen työntekijämme on alamme ammattilainen.

Osakkaan remontit samalla vaivalla ja edullisemmin

Jos asukas haaveilee pienestä – tai suuremmasta – pintaremontista, kannattaa nämä remontit teettää linjasaneerauksen yhteydessä. Kun asunto on jo valmiiksi remontissa ja täynnä pölyä, saa uuden keittiön, seinät tai lattian erillistä remonttia edullisemmin ja samalla vaivalla.

Linjasaneerauksen yhteydessä teetetyistä omista remonteista saa kotitalousvähennyksen. Taloyhtiöt usein tarjoavat asukkaalle remontin valvonnan veloituksessa, sillä kohdetta valvotaan putkiremontin vuoksi joka tapauksessa. Linjasaneerauksen yhteydessä tehty kodin remontti säästää asukasta ajalta, vaivalta ja kustannuksilta.

”TeknoPlanin kanssa on todella mukava tehdä töitä. Heistä näkee, että he viihtyvät keskenään ja se tuo yhteistyöhömme rentoutta ja avoimuutta – ei tarvitse yhtään jännittää, kun haluan tuoda oman mielipiteeni esiin.” Osakas, 2019

”Kerrankin ymmärsin heti asukasinfon jälkeen, että mistä on kyse. Kiitos TeknoPlan, että selitätte asiat kansan kielellä!” Osakas, 2018

TeknoPlan juna

TeknoPlan-juna havainnollistaa putkiremontin kulun vaihe vaiheelta. Junan kyydissä matkaavat hallitus, isännöitsijä sekä hankkeen toteuttajakumppani koko putkiremontin ajan.

Osoitteessa Runeberginkatu 63 tehtiin kokonaisvaltainen putkiremontti ja päiväkodin pintaremontti.
Helsingin Kruununhakaan on rakenteilla Suomessa ennennäkemätön luksushotelli, joka avataan vierailijoille joulukuussa 2023. TeknoPlan toimii massiivisen hankkeen rakennustöiden päävalvojana.
41 talon ja 846 asunnon yhteisurakan hankesuunnittelu ja toteutussuunnittelu olivat massiiviset projektit. Vaikka taloyhtiöt toteuttavat putkiremontin yhteishankkeena, voivat talot kuitenkin tehdä omia itsenäisiä ratkaisujaan ja poiketa yhteissuunnitelmista.
Kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas Grönqvistin talo remontoitiin aikaansa kunnioittaen. Vanhat tilat sekä museoviraston rajoitukset toivat omat haasteensa hankkeeseen, mutta näitä haasteita oli suorastaan kiehtovaa ratkoa.

Lue lisää muista palveluistamme

Projektinjohto, rakennuttaminen ja valvontapalvelut

Projektinjohdon palvelumme kattavat uudis- ja korjaushankkeiden sekä linjasaneerausten rakennuttamispalvelut ja valvonnan.

Hanke- ja esisuunnittelu

Hankesuunnittelu on koko korjaushankkeen tärkein suunnitteluvaihe, jota ilman suuria remonttihankkeita ei tulisi käynnistää.

Suunnittelu LVI, RAK, SÄH, ARK

Teemme suunnitelmat asiakasystävällisesti ja räätälöidysti kohdetta, sen historiaa ja asukkaita kuunnellen.

Projektinjohto, rakennuttaminen ja valvontapalvelut

Projektinjohdon palvelumme kattavat uudis- ja korjaushankkeiden sekä linjasaneerausten rakennuttamispalvelut ja valvonnan.

Hanke- ja esisuunnittelu

Hankesuunnittelu on koko korjaushankkeen tärkein suunnitteluvaihe, jota ilman suuria remonttihankkeita ei tulisi käynnistää.

Suunnittelu LVI, RAK, SÄH, ARK

Teemme suunnitelmat asiakasystävällisesti ja räätälöidysti kohdetta, sen historiaa ja asukkaita kuunnellen.