Lue mistä putkiremontin hinta koostuu, miten hinta eroaa taloyhtiöiden välillä, sekä esimerkkejä toteutuneista hinnoista asumismuodon mukaan.
Mikä on putkiremontti?
Putkiremontti, eli linjasaneeraus, tarkoittaa rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen kunnostusta tai uusimista. Putkiremontti voi rajoittua vain vesijohtojen päivittämiseen, mutta yleisemmin se pitää sisällään myös taloyhtiön viemäreiden ja märkätilojen uusimisen, sekä muuta LVIAS-remontointia.
Urakkaan liitetään usein lisäksi kiinteistössä tehtäviä muita saneeraustarpeita, kuten antenni- ja yleiskaapeloinnin uusiminen, kerrostalojen yleisten tilojen modernisointi, tai muita muutoksia.
Putkiremontti alkaa hankesuunnittelulla, jolloin taloyhtiössä päätetään tarvittavat saneeraustoimet. Hankesuunnittelua ohjaa kiinteistön korjaustarve ja enenemissä määrin nykyään myös taloyhtiön budjetti. Projektin laajuus määrittää sen hinnan ja näin ollen taloyhtiön osakkaalle maksettavaksi jäävän osuuden.
Kuinka paljon putkiremontti maksaa?
Putkiremontin hinta suomessa vuonna 2022 oli keskimäärin 651 euroa neliömetriltä. Hinta vaihtelee kuitenkin merkittävästi sijainnin ja urakan laajuuden mukaan.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla putkiremontin hinta on yleensä 800-1200 euroa neliöltä. Sen sijaan muualla Suomessa hinta voi olla alimmillaan vain 200 euroa neliömetriä kohti.
Tarkemman hinnan määrittämiseksi tulee tarkastella taloyhtiön tarpeita ja remontin laajuutta. Alempana löydät kustannuksiin useimmin vaikuttavat tekijät, joiden avulla voit arvioida oman rakennuksesi putkiremontin hintalappua.
Miksi putkiremontin hinta ilmoitetaan neliömääräisesti?
Putkiremontti suunnitellaan aina koko taloyhtiölle (poikkeuksena asumismuodot, jossa ei ole taloyhtiötä, kuten omakotitalot). Remontin laajuus määritetään hankesuunnitelmassa, joka hyväksytään äänestyksen myötä yhtiökokouksessa.
Toteutuneen urakan kokonaiskustannukset jaetaan taloyhtiön osakkaiden välillä yhtiöjärjestyksessä määrätyllä tavalla. Yleensä jako tapahtuu asunnon neliömäärän tai osakkeiden omistusosuuksien mukaan. Tästä syystä hinta on myös kätevä ilmoittaa asunnon koon mukaisesti. Eri yhtiöiden neliöhintoja ei kuitenkaan tulisi suoraan verrata keskenään, sillä hintaan vaikuttaa aina moni seikka kussakin taloyhtiössä.
Mistä putkiremontin hinta koostuu?
Putkiremontin kustannukset ovat aina tapauskohtaisia. Hintalappu muodostuu useasta eri osasta, kuten putkien uusimisesta, kylpyhuoneiden saneerauksesta, ja muusta taloyhtiössä tehtävästä korjaustyöstä. Putkiremontin kokonaisuus riippuu siis pitkälti kunkin kiinteistön tarpeista ja yleisestä lähtökunnosta. Täten kahden vierekkäisen rakennuksen putkiremontin hinnat voivat olla hyvinkin eri luokkaa.
Listasimme tähän, mistä palasista putkiremontin kokonaisurakka yleisimmin koostuu, ja miten ne vaikuttavat sen hintaan:
1. Putkistojärjestelmien korjaus tai uusiminen
Ensimmäinen putkiremontin hintaan vaikuttava asia on varsinaisten linjasaneeraustöiden laajuudet. Uusitaanko vesijohdot, viemärit, ja muut järjestelmät kokonaan — vai riittääkö osittainen saneeraus? Ovatko osa taloyhtiön putkistojärjestelmistä hyvässä kunnossa, eivätkä tarvitse saneerausta ollenkaan?
Järjestelmien korjauksiin kuuluu kaikki taloyhtiön vesijohdot, ei vain asunnoista löytyvät, mikä tulee myös ottaa huomioon urakan hintaa arvioidessa. Lisäksi putkistojärjestelmän uusiminen vaatii usein vähintään joidenkin taloyhtiön märkätilojen avaamisen, jotta putkistoon päästään käsiksi. Taloyhtiön märkätilat kokevat myös muita tiloja enemmän vesirasitusta, ja niiden uusiminen putkiremontin yhteydessä on tavallisesti muutenkin ajankohtaista.
Putkisaneeraus sinällään tai yksittäisten märkätilojen uusiminen ei itsessään eroa taloyhtiöstä toiseen juurikaan. Mutta esimerkiksi uusittavien märkätilojen suuri kokonaismäärä taloyhtiössä voi kasvattaa putkiremontin kokonaishintaa huomattavasti. Tämä heijastuu sitten myös jokaisen asukkaan maksettavaan osaan.
2. Muu LVI-saneeraus osana linjasaneerausta
Linjasaneerauksen yhteydessä uusitaan tai korjataan usein myös ilmanvaihto-. lämmitys-, sähkö-, sekä telejärjestelmät. Taloyhtiö säästää pitkällä aikavälillä liittämällä putkiremonttiin taloyhtiön muita korjaustarpeita, sillä ne voidaan sisällyttää samaan urakointisopimukseen.
Muun LVIS-saneerauksen tarve kartoitetaan taloyhtiön kuntotutkimuksessa ja hankesuunnittelussa. Yleisiä saneeraustöitä, jotka liitetään putkiremonttiin ovat:
- Lämmönlähteen vaihtaminen esim. siirtymällä maalämpöön
- Energiaremontti
- Lämmitysjärjestelmän säätö ja tasapainotus
- Puhelin- ja dataverkkojen uusiminen
- Sähköpääkeskuksen vaihto
- Ilmanvaihtoventtiilien tai raitisilmareittien uusiminen
- Ilmanvaihtokoneiden uusiminen
- Ilmanvaihtojärjestelmän säätö
Jokainen erillinen urakka nostattaa putkiremontin kokonaiskustannuksia. Hankesuunnitelma kannattaa tehdä huolellisesti ja yhdessä ammattilaisen kanssa, jolloin saneeraukselle löydetään kustannustehokkain toteutustapa.
Haluatko keskustella tarkemmin, mitä töitä juuri sinun taloyhtiössäsi voitaisiin tai kannattaisi tehdä? Ota rohkeasti yhteys puhelimitse tai sähköpostilla, niin autamme kysymyksissä → yhteystietomme löytyvät täältä.
3. Putkiremontin yhteydessä tehty muu korjaus- ja asennustyö
Taloyhtiön LVIS-saneerauksen lisäksi putkiremonttiin on tavallista liittää muita taloyhtiön viihtyvyyttä ja arvoa nostavia korjaus ja asennustöitä. Taloyhtiön asukkaan saattavat haluta asentaa sähköauton lataukseen liittyvää infrastruktuuria, tai uusia saunaosaston pesutilat prämeämpään kuntoon.
Putkiremonttiin hankesuunnitelmaan voidaan sisällyttää mitä tahansa, jolle pyydetään sitten urakoitsijalta tarjous. Tyypillisesti suomalaisissa taloyhtiöissä tehdään muun muassa seuraavia korjaustöitä linjasaneerauksen yhteydessä:
- Vanhan öljysäiliön poisto
- Pihan asfaltoinnin uusiminen
- Salaojien uusiminen
- Pihan viheralueiden ja leikkipaikkojen saneeraus
- Talopesulan saneeraus tai uuden rakentaminen
- Yleisten tilojen ehostuksia tai uudelleen järjestelyitä
Putkiremontin hinta: kerrostalo
Kerrostalossa putkiremontin hintaan vaikutta ensisijaisesti asuntojen koot. Jos taloyhtiössä on useampi pienempi asunto, tulee talon putkiremontin hinta asuntoa kohden pienemmäksi. Tämä johtuu siitä, että tällöin kerrostaloon mahtuu enemmän kotitalouksia ja lopullinen kustannus jaetaan useammalle maksajalle. Vastaavasti pieni määrä asuntoja suuressa yhtiössä nostaa jokaisen osakkaan maksuosuutta.
Yhtiössä on myös erityisen tärkeää tehdä putkiremontti hyvissä ajoin ennen mahdollista vesivahinkoa. Vuotavat putket ja siitä seuraava rasite voi levitä asunnosta ja kerroksesta toiseen, joka nostaa tarvittavien korjaustoimenpiteiden hintaa huomattavasti. Putkirikot nostavat myös huomattavasti kiinteistön vakuutuksien kustannuksia
Toteutuneet putkiremontin hinnat kerrostaloissa (pääkaupunkiseutu):
Esimerkki 1 kerrostalon putkiremontista:
- 2 rakennusta, jossa 99 huoneistoa
- Rakennusvuosi: 1971
- Hinta: 812 €/neliömetri
- Hinta per huoneisto keskimäärin 52 000 €
Esimerkki 2 kerrostalon putkiremontista:
- 1 rakennus, jossa 60 huoneistoa
- Rakennusvuosi: 1972
- Hinta: 1017 €/neliömetri
- Hinta per huoneisto keskimäärin 54 000 €
Esimerkki 3 kerrostalon putkiremontista:
- 1 rakennus, jossa 11 huoneistoa ja 5 liiketilaa
- Rakennusvuosi: 1934
- Hinta: 813 €/neliömetri
- Hinta per huoneisto tai liiketila keskimäärin 71 000 €
Putkiremontin hinta: rivitalo
Rivitalon putkiremontti on yleensä huoneistoa kohden kerrostaloa kalliimpi. Tähän vaikuttaa ensisijaisesti rivitaloasuntojen suuremmat koot ja tätä kautta pienempi määrä asuntoja taloyhtiötä kohden, joka nostaa kunkin osakkaan osuutta putkiremontin hinnasta.
Rivitalojen putkiremonttien neliöhinnat vaihtelevat myös usein kellaritilojen puutteen takia. Tämän takia tekniikka voidaan joutua kuljettamaan huoneistojen läpi, jolloin remontin laajuus kohdistuu myös kuivatilojen puolelle mikä nostaa hankkeen kokonaiskustannuksia.
Toteutuneet putkiremontin hinnat rivitaloissa (pääkaupunkiseutu):
Esimerkki 1 rivitalon putkiremontista:
- 8 rakennusta, jossa 42 huoneistoa
- Rakennusvuosi: 1973
- Hinta: 458 €/neliömetri
- Hinta per huoneisto keskimäärin 64 000 €
Esimerkki 2 rivitalon putkiremontista:
- 2 rakennusta, jossa 18 huoneistoa
- Rakennusvuosi: 1972
- Putkiremontti valmistunut vuonna 2023
- Hinta: 662 €/neliömetri
- Hinta per huoneisto keskimäärin 159 000 €
Katso lisää TeknoPlanin toteutuksia täältä.
Milloin putkiremontti on ajankohtainen?
Useimmissa kohteissa putkiremontti on ajankohtainen 30-50 vuoden välein. Taloyhtiön putkiston nykyisestä tilanteesta saa parhaiten osviittaa kuntokartoituksen avulla.
Kuntokartoitus antaa arvion putkistojen käyttöiästä, jonka päättyessä vesivahingon riski kiinteistössä kasvaa huomattavasti. On siis tärkeää pysyä kartalla putkistojen kunnosta, jotta putkiremontti voidaan aloittaa ennen mahdollista vahinkoa.
Vesivahinko voi aiheuttaa suuria kustannuksia taloyhtiölle, riippuen vahingon laajuudesta. Vahinkojen korjausten lisäksi tarvitsee tietysti vialliset putkiosuudet myös kunnostaa. Kokonaiskustannukset voivat nousta huomattaviin summiin.
Teknoplan suosittelee, että 30 vuoden ikäisten ja sitä vanhempien putkien kohdalla taloyhtiö tekee kuntokartoituksen joka viides vuosi. Jos kartoituksesta selviää, että putkilla on alle viisi vuotta käyttöikää jäljellä, tulee putkiremontin suunnittelu aloittaa pikimmiten.
Ota yhteys kuntokartoitusta varten täältä.
Yhteenveto: mitä se putkiremontti omassa rakennuksessa sitten maksaa?
Tässä artikkelissa käytyjen kohtien avulla voit arvioida mihin haarukkaan urakan hinta oman taloyhtiön kohdalla osuu.
Kuten yllä mainittu, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla putkiremontin hinta on yleensä 800-1200 euroa neliöltä. Muualla Suomessa hintahaitari voi vastaavasti olla muutamia satoja euroja halvempi.
Tarkkaan hintaan vaikuttaa kaikki tässä läpi käydyt seikat, kuten taloyhtiössä tehtävien saneerausten kokonaismäärä, sekä muut putkiremonttiin liiettävät urakat.
Teknoplanin junamalli putkiremontin suunnittelussa ja valvonnassa
Teknoplan Oy on täyden palvelun konsulttitoimisto, joka on erikoistunut putkiremonttien suunnitteluun, projektinjohtoon ja valvontaan. Oikealla ohjauksella putkiremontti sujuu mutkattomasti ja kustannustehokkaasti.
Olemme auttaneet jo yli 800 taloyhtiötä suunnittelemaan laadukkaita urakoita linjasaneerauksen tiimoilta – kokemuksesta on siis kertynyt jo paljon!
Toimivaksi todetun työtapamme olemme nimenneet junamalliksi. Se pitää sisällään seuraavat vaiheet:
- Teknoplan putkiremonttihankkeen veturina, varmistamassa hankkeen sujuvuutta alusta loppuun
- Kuntotutkimukset, hankesuunnittelu ja esisuunnittelu
- Suunnittelun kilpailutus ja urakkamuodon valinta
- Toteutussuunnittelu, jossa pääpainona urakan laatu ja kustannustehokkuus
- Putkiremontin kilpailutus, urakkaneuvottelut ja -sopimukset
- Putkiremontin urakka ja sen valvonta
Ota yhteyttä, niin vastaamme kaikkiin kysymyksiisi taloyhtiönne putkiremontista.