Hankesuunnittelu on koko korjaushankkeen tärkein suunnitteluvaihe, jota ilman suuria remonttihankkeita ei tulisi käynnistää. Hankesuunnittelun yhteydessä tehdään suurimmat ja tärkeimmät päätökset, joita ei enää toteutussuunnittelussa – saati itse rakentamisvaiheessa – voida helposti korjata.
Hankesuunnittelussa käydään läpi rakennusten nykyinen tekniikka ja kartoitetaan muun muassa lämmityksen, viemäreiden ja ilmanvaihdon kunto.
Esisuunnittelu on hankesuunnittelua kevyempi ja se tehdään yleensä toteutussuunnittelun yhteydessä, jos hankesuunnittelu on esimerkiksi remonttihankkeen pienen koon vuoksi jätetty tekemättä.
Teemme hankesuunnitteluita sekä esisuunnitteluita linjasaneeraus- sekä julkisivuprojekteihin. Räätälöimme suunnittelemiemme ratkaisuiden sisällön ja laajuuden aina taloyhtiökohtaisesti ja asiakasta kuunnellen.
Olemme tehneet taloteknisiä suunnitelmia ja asiantuntijatöitä jo yli 1 000 kohteeseen. Annamme mielellämme lisätietoja, tulemme keskustelemaan hankesuunnittelutarpeestanne taloyhtiön hallituksen kanssa ja tarjoamme vankkaa kokemustamme käyttöönne.
Yhtenä suurena etuna kokemuksessamme sekä perusteellisissa suunnitelmissamme on se, että suunnitelmat tehdään niin yksityiskohtaisesti, ettei myöhempiä lisäkuluja tule. Kun meiltä tilaa hankesuunnitelman, esisuunnitelman tai esiselvityksen, on remontin budjetti selvillä jo alusta asti.
Hankesuunnittelu käytännössä
Suurempien korjauskohteiden hankesuunnittelu käynnistetään infotilaisuudella, jossa kerrotaan osakkaille hankkeen tavoitteista ja etenemisestä sekä mahdollisuuksista, joita tarkastellaan hankesuunnittelun aikana.
Tässä asukaslähtöisessä suunnitteluvaiheessa annetaan osakkaille asunto-osakeyhtiölain edellyttämät vaikutusmahdollisuudet elämäntilanteensa ja varojensa mahdollistamaan toteutusratkaisuun. Annetut korjaussuositukset perustuvat aiemmin tehtyihin tutkimuksiin.
Hankesuunnittelun tuloksena annamme suosittelemastamme vaihtoehdosta kustannusarvion, kokemuksiimme perustuvan aikatauluehdotuksen sekä vertailun muuhun kyseeseen tulevaan vaihtoehtoon.
Hallituksen hyväksyttyä hankesuunnitelman, suunnittelijamme esittelee sen infotilaisuudessa yhtiölle. Seuraavassa vaiheessa hallitus esittää kyseisen raportin yhtiökokoukselle päätöstä varten hyväksyttäväksi koko tulevan korjaussuunnittelun rungoksi ja hakee valtuutusta suunnittelun käynnistämiseksi. Vanhat ARK-tasopiirustukset kannattaa viimeistään tässä vaiheessa piirrättää sähköiseen .dwg-muotoon suunnittelupohjiksi.
Viemäreiden lisäkuntotutkimus
Suunnittelutyön yhteydessä suosittelemme tehtäväksi viemäreiden lisäkuntotutkimuksen etenkin sellaisissa kohteissa, joissa LVV-kuntotutkimusta ei ole vielä tehty ja joissa voi olla mahdollista tehdä viemäreiden kunnostus sisäpuolisesti.
Tavanomaisten LVV-kuntotutkimusten ultraääni- ja röntgentekniikalla tehtävien paksuusmittausten lisäksi tutkimusta kannattaa täydentää asuntoviemärikuvauksilla ja näytepalojen ottamisella. Ainetta rikkomattomat paksuusmittaukset eivät yksin anna oikeaa kuvaa viemäreiden kunnosta ja mitä tarkemmin tutkittu, sitä tarkemmin voimme suunnitella.